#miljoonaroskapussia

Roskakävely torstaina 8.6. kello 12

Louhentupa osallistuu uudelleen valtakunnalliseen miljoona roskapussia kampanjaan, jossa Suomen tavoitteena on kerätä miljoona roskapussillista roskia. Kampanja-aika on 13.4.-14.6.

Kampanjan tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään roskia, vähentää välinpitämättömyyttä roskaamista kohtaan sekä havahduttaa ihmiset näkemään roskien määrä.

Kokoonnutaan Louhentuvalle kello 12, jonka jälkeen jalkaudutaan Nuorisotalon lähiympäristöön keräämään roskia. Ainakin Kirkkopuistosta ja Jäähallin läheisyydestä löytyy #siistiiisalmi -jäteastioita, johon voi jättää kerätyt roskat.

Hanskat, muovipussit ja roskien ”noukkijat” ym. tarvikkeet saat Louhentuvalta.

Ilmoitetaan yhdessä kerätty roskapussimäärä Yle:n laskuriin tapahtumaan päätteeksi.

Tule mukaan tekemään Iisalmesta siistimpi ja viihtyisämpi paikka!

Taidenäyttely Nuorisotalolla

22.5.-27.5.

Taidenäyttely on osa valtakunnallista Mieli ry:n Mental Health Art Week (MHAW) tapahtumaa, jonka teemana on ”tunne tunteesi”.

Taidenäyttelyn työt ovat syntyneet Louhentuvan taidetyöpajoissa. Töiden aiheena on mielenterveys.

”Mental Health Art Weekin kulttuuri- ja taidetapahtumat vahvistavat ei ikäisten mielen hyvinvointia ja pohtivat, tulkitsevat mielenterveyttä.

Mental Health Art Week -tapahtumat alentavat kynnystä keskustella mielenterveydestä ja sen merkityksestä niin yksilölle kuin yhteisölle. Yhteiskumppaneina tapahtumissa ovat mm. taiteilijat, oppilaitokset, museot ja galleriat, hoivakodit ja eri yhdistykset. ”

Taidenäyttely on Nuorisotalon aulassa. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Roskakävely

keskiviikkona 10.5. klo 13 alkaen

Louhentupa osallistuu valtakunnalliseen miljoona roskapussia kampanjaan, jossa Suomen tavoitteena on kerätä miljoona roskapussillista roskia.

Kampanjan tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään roskia, vähentää välinpitämättömyyttä roskaamista kohtaan sekä havahduttaa ihmiset näkemään roskien määrä.

Kokoonnutaan Louhentuvalle kello 13, jonka jälkeen jalkaudutaan Nuoritalon lähiympäristöön keräämään roskia.

Hanskat, muovipussit ja roskien ”noukkijat” ym. tarvikkeet saat Louhentuvalta.

Ilmoitetaan yhdessä kerätty roskapussimäärä Yle:n laskuriin tapahtumaan päätteeksi.

Tule mukaan tekemään Iisalmesta siistimpi ja viihtyisämpi paikka!

Lutraamaan

Torstaina 6.4. kello 10

Lähdetään yhdessä tutustumaan Iisalmen uuteen uimahalliin, Saukkoon. Lähtö Louhentuvalta kello 10 tai tavataan Saukossa noin kello 10.15.

Louhentupa tukee 3€:lla pääsylipun hintaa.

Ennakkoilmoittautuminen Louhentuvalle tiistaihin 4.4. mennessä.