Virtaverkko on nuorten aikuisten oma ryhmä. Virtaverkkoon voi tulla viettämään aikaa yksin tai yhdessä. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Jokaisella on myös mahdollista käyttää nettiä.
Tule tutustumaan yksin, tukihenkilön tai kaverin kanssa.
Louhentuvalla olemme muun muassa leiponeet sämpylöitä ja pitsaa, käyneet makkaranpaistossa ja ravintolassa syömässä, lenkkeilleet luonnossa, pelailleet erilaisia pelejä sekä vaihdelleet kuulumisia porukalla. Noin joka kolmas kerta keskiviikkoisin on vapaata oleskelua.
Ryhmässä pidetään noin neljä kertaa vuodessa suunnittelukerta, jolloin nuoret aikuiset saavat suunnitella ryhmän toimintaa. Ohjelmaan voi tulla muutoksia.
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 15-18 ja torstaisin klo 13.30-16 Louhentuvalla ellei toisin mainita. Keskiviikon ryhmätapaamisessa on suunniteltua ohjelmaa ja torstaina pääsääntöisesti vapaata ohjelmaa. Aina voi tulla tietysti viettämään myös vain aikaa, eikä suunniteltuun ohjelmaan ole pakko osallistua. Jos toiminta suuntautuu Louhentuvan ulkopuolelle, on mahdollista jäädä myös Louhentuvalle.
Keskiviikkoisin Virtaverkossa on Louhentuvan ohjaajan työparina vertaisohjaaja.
Joulukuu | |
6.12. Itsenäisyyspäivä; ei ryhmää | |
13.12. Parasta Nuori -toiminta vierailulle /Kuopion ja Iisalmen Invalidit ry. | |
20.12. Pikkujoulut | |
27.12. Lautapelit | |
Tammikuu | |
3.1. | |
10.1. | |
17.1. | |
24.1. | |
31.1. | |
Helmikuu | |
7.2. | |
14.2. | |
21.2. | |
28.2. | |
Maaliskuu | |
6.3. | |
13.3. | |
20.3. | |
27.3. | |